|
Tietoa osastosta:
Yhteystiedot:
|
Esittely
Mikrobiologian osasto (MIKRO) Viikissä kuuluu Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan soveltavan kemian ja mikrobiologian laitokseen. Osaston pääaineet ovat mikrobiologia ja biotekniikka. Mikrobiologia on oppiaine, joka käsittelee ja tutkii mikro-organismeja ja niiden toimintaa. Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa mikrobiologian opetus ja tutkimus kohdistuu etenkin mikro-organismien ihmiselle ja hänen toiminnoilleen tuottamiin hyötyihin ja haittoihin. Erityishuomio on mikrobiologian sovelluksissa maa- ja metsätaloudessa, puunjalostus-teollisuudessa, elintarvikkeiden tuotannossa sekä ympäristönhoidon biotekniikassa. Mikrobiologian oppiaineessa voi erikoistua sivuainevalintojen mukaan ympäristömikro-biologiaan, elintarvikemikrobiologiaan ja biotekniikkaan. Maisterin tutkinto, jossa mikrobiologia on pääaineena, voidaan saada päätökseen viidessä vuodessa ja kandidaatin tutkinto kolmessa vuodessa. Tutkinnon suorittaneet sijoittuvat pääasiallisesti tutkimuslaitoksiin, teollisuuteen ja hallinto- ja opetustehtäviin. Biotekniikka on ollut v:sta 2004 lähtien tiedekunnan neljän laitoksen (ETT, KEL, KEM ja SBL) yhteinen pääaine, joka kuuluu Helsingin seudun biotekniikan koulutusohjelmaan (HEBIOT). HEBIOT-koulutusohjelmaa toteutetaan useiden tiedekuntien, tutkimusinstituuttien ja korkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Mikrobiologian osaston vastuulla on biotekniikan pääaineen luonnonvarojen biotekniikan erikoistumislinjan mikrobi- ja ympäristöbiotekniikan opintosuunta, jonka vastuuprofessori on ympäristöbiotekniikan professori Annele Hatakka. Biotekniikassa eläviä organismeja, soluja, solujen osia, kuten entsyymejä tai molekyylianalogeja käytetään tuotteiden ja palvelujen aikaansaamiseen. Mikrobibiotekniikka hyödyntää sieniä, bakteereita ja arkkeja esimerkiksi entsyymien ja muiden bioaktiivisten yhdisteiden kuten antibioottien tuotannossa. Mikrobeja voidaan käyttää elävinä tehtaina haluttujen yhdisteiden tuotossa, sitomaan typpeä kasvien tarpeisiin tai vaikkapa biosensoreina. Ympäristöbiotekniikka on kehittynyt mikrobiologiasta: mikrobeja ja niiden tuottamia entsyymejä käytetään maahan, veteen tai ilmaan joutuvien päästöjen eliminointiin ja ympäristön kunnostukseen. Tiedekunnan ympäristöbiotekniikan painopisteenä on uusiutuvien luonnonmateriaalien kestävä käyttö, ympäristöä säästävien bioteknisten menetelmien kehittäminen sekä erilaisilla vaikeasti hajoavilla yhdisteillä likaantuneen ympäristön biologinen puhdistaminen. Biotekniikasta voi suorittaa sivuaineen (25 op). http://www.mm.helsinki.fi/biotekniikka/Sivuaine/esittely.htm Tiedekunnan biotekniikka: http://www.mm.helsinki.fi/biotekniikka/ Linkki HEBIOTsivulle http://www.helsinki.fi/biotekniikka/
|
Uutiset:
Opinnäytetyöt:
Pro gradut
|