Tietoa osastosta:
Yhteystiedot:
|
Esittely
Ravitsemustiede tutkii ja opettaa ihmisen ravitsemukseen liittyviä kysymyksiä. Keskeisenä tavoitteena on ymmärtää ravitsemuksen merkitys terveyden ylläpidossa ja sairauksien ehkäisyssä. Ravitsemustieteen oppiaineen tutkimus on keskittynyt ravinnon ja elämäntavoilla ehkäistävissä olevien kansanterveyden kannalta keskeisten sairauksien yhteyksien selvittämiseen. Tutkimuksissamme paneudutaan erityisesti osteoporoosin, paksusuolisyövän, sepelvaltimotaudin ja tyypin II diabeteksen kehittymiseen liittyviin tekijöihin. Tutkimusmenetelmät vaihtelevat epidemiologisista seurantatutkimuksista solumalleihin. Ravitsemustieteen pääaineopiskelija voi valmistua elintarviketieteiden kandidaatiksi (alempi korkeakoulututkinto) tai maisteriksi (ylempi korkeakoulututkinto). Ravitsemustieteilijät sijoittuvat suuntautumisensa mukaan moninaisiin asiantuntija-, opetus-, tutkimus- tai kehitystehtäviin eri oppilaitoksissa, tutkimuslaitoksissa, virastoissa, joukkoruokailussa, elintarvike- ja lääketeollisuudessa ja järjestöissä. Oppiaine tarjoaa myös sivuaineopintomahdollisuuden kaikille Helsingin yliopiston opiskelijoille. |